Keijo Siekkinen 60v
“Keijo Siekkinen aloitti kirjailijanuransa 1973 ja herätti huomiota epäsovinnaisella otteellaan ja hirtehisillä veijaritarinoillaan. Siekkisen esikoisteos Naisen mies julkaistiin vuonna 1973. Finlandia-palkinnon saajaksi Siekkinen oli ehdolla vuonna 1985 romaanistaan Äidin hauta. Hänet tunnetaan erityisesti työväestön kuvaajana. Siekkinen työskentelee satunnaisesti jyväskyläläisessä Vakiopaine-ravintolassa, jonka yksi perustajajäsenistä hän on. “
Näin Radio Keskisuomen nettisivuilla esitellään Keski-Suomen Kirjailijoiden kantavana voimana pitkään toiminut Keijo Siekkinen. Sivuilta voi myös kuunnella hänen haastattelunsa.
“Kirjailija Keijo Siekkinen palaa kirjamarkkinoille yhdentoista vuoden tauolta. Gummeruksen julkaisema Jäähyväiset rakkaudelle on Siekkisen kymmenes romaani. Se on kertomus todellisuuden mutkistumisesta ja maailman myrskyistä selviytyvistä ihmisraasuista.”
Siekkisen juuri ilmestyneen romaanin Jäähyväiset rakkaudelle arviossaan Teppo Kulmala kirjoittaa:
“Hellyttävän ironian äänilaji on sopinut Keijo Siekkiselle ennenkin, eikä se tee pahaksi hänen pitkästä aikaa uutta romaaniaankaan. Kirjailijan tuttu ääni pysyy.”




