Villa Sarkia – työskentelyresidenssi nuorille kirjailijoille ja kääntäjille

Sysmässä sijaitseva Villa Sarkia on Nuoren Voiman Liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämä ensisijaisesti alle 40-vuotiaille kirjailijoille ja kirjallisuuden kääntäjille tarkoitettu residenssi kirjalliseen työskentelyyn. Residenssiin voi hakea työskentelemään 1-3 kuukauden pituisiksi jaksoiksi. Residenssipaikkaan liittyy 500 euron suuruinen kuukausiapuraha.

Residenssissä on kolme kirjailijahuonetta, joista kaksi yhden hengen sekä yksi kahden hengen huone, ja yhteiset oleskelutilat. Samanaikaisesti residenssissä voi työskennellä 3-4 kirjailijaa tai kääntäjää.

Residenssivieraat sitoutuvat työskentelemään Villa Sarkiassa vähintään 20 päivää kuukaudessa. He myös esiintyvät kerran residenssijaksonsa aikana päiväkodissa, koulussa, kirjastossa tai muussa Sysmän kunnan järjestämässä tilaisuudessa.

Villa Sarkiassa järjestetään myös eri alojen taiteilijoiden ja tutkijoiden seminaareja muita tapahtumia. Nuoren Voiman Liitto vastaa resindenssistä ja Sysmän kunta residenssin ylläpidosta.

Hakeminen

Residenssiin haetaan vapaamuotoisella hakukirjeellä. Kirje liitteineen lähetetään Nuoren Voiman Liittoon osoitteeseen Fredrikinkatu 23 D 4, 00120 Helsinki. Hakemuksessa mainitaan toivottu residenssiaika. Kirjailijavalinnat tekee Nuoren Voiman Liiton hallitus. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille henkilökohtaisesti.

Hakuaika syksyn 2010 jaksoille (1.8.-31.12.) päättyy 31.5. ja kevään 2011 jaksoille (1.1.-30.6.) 30.10. Syksyn residenssijaksoista päätetään 15.6. ja kevään jaksoista 15.11.

Hakemuksen liitteet

Hakemukseen liitetään:

  • enintään kolmen liuskan mittainen työsuunnitelma
  • ansioluettelo tai vastaava
  • suositus/suositukset

Residenssipaikan vastaanottaminen

Residenssipaikan vastaanottamisesta ilmoitetaan Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajalle kahden viikon kuluessa residenssipaikan vahvistamisesta. Residenssiasukkaalle toimitetaan infopaketti Sysmään saapumisesta ja residenssissä oleskelusta vastaanottoilmoituksen jälkeen.

Lisätietoja

www.nuorenvoimanliitto.fi/villasarkia

Nuoren Voiman Liitto

Tuottaja Anna Nurro

p. 044 2074 651

sähköp. anna.nurro@nuorenvoimanliitto.fi