Lastenkirjan SYVÄ JÄLKI

SYVÄ JÄLKI
Lastenkirjallisuuden keskustelupäivä Kirjailijatalossa 22.11.2008 klo 13 – 16.30

Hannele Huovi:
Jääkö lastenkirjasta jälki ja jos jää, niin millainen jälki? Onko kirjan jälki syvä ja elämän kannalta merkittävä? Entä ovatko muiden medioiden rajut kuvat peittäneet nykylapsen mielestä kirjojen jättämät jäljet? Muistatko vielä, mikä oli sinulle tärkeä lastenkirja ja vahva elämys?

Lastenkirjallisuuden keskustelupäivä 22.11. 2008 pohtii sitä miten lapsena luetut kirjat ovat vaikuttaneet ja edelleen vaikuttavat aikuisenkin elämässä, kirjallisuudenystävän, kirjailijan, opettajan tai tutkijan elämässä. Tilaisuudessa kuullaan kolme luentopuheenvuoroa sekä pieniä makupaloja ja muisteloita lapsuuden lukuelämyksistä.

Kirjailija Johanna Venho on eräässä esseessään kuvannut kirjaa kahteen suuntaan aukeavaksi peiliksi. Esityksessään hän kertoo omista lapsuuden lukuelämyksistään ja siitä, miten niiden vaikutus heijastuu hänen omaan lastenkirjatuotantoonsa. Johanna Venho sai tänä vuonna Keuruun Einari Vuorelan runopalkinnon teoksestaan Yhtä juhlaa, mutta nyt ovat esillä lastenrunot ja Okulus-kirjat.

Toimittaja Pertti Terholla on hyvä tuntuma siihen, miten lapset ja nuoret nykyään lukevat ja kokevat lukemansa. Hän toimittaa Lukufiilis- ja Vinski -lastenlehtiä, joissa lapset kirjoittavat lukemistaan kirjoista. Kaikkien kirjallisuudesta kiinnostuneiden aikuisten olisi syytä tutustua Lukukeskuksen julkaisemiin lasten ja nuorten kirjallisuuslehtiin. Niitä lukiessa huomaa, että kirjat ovat edelleen tärkeitä lasten ja nuorten maailmassa ja että lapsilla on kirjoista vahvoja mielipiteitä.

Päivän kirjavinkkari, kirjallisuudentutkija Outi Oja, kertoo lukukokemuksistaan uuden lasten- ja nuortenkirjallisuuden äärellä.
Päivän mittaan kuullaan myös kymmenminuuttisia puheenvuoroja lapsuuden lukujäljistä, kirjoista ja niiden merkityksestä oman elämän rakentumisen yhtenä rakennuspuuna. Puhujina on eri ikäisiä kirjojen ystäviä: Anneli Riihimäki, Hannele Huovi, Irma Hirsjärvi ja Laura Lähteenmäki. Nämä muistot varmasti nostavat esiin myös kuulijoiden unohtuneita lukukokemuksia. Niistä voimme yhdessä keskustella ja jäädä tilaisuuden päätyttyä miettimään, miten syvä on lastenkirjan jälki.

Lastenkirjallisuuden keskustelupäivä on kaikille avoin ja maksuton!
Lisätietoja Hannele Huovi gsm 040-5459466, sähköposti hhuovi@sci.fi

Kuvia Kuulutusjuhlasta

kevt08-6.jpg

Lisää kuvia syyskuun lopulla olleesta Kuulutusjuhlasta oheisessa linkissä…

http://s381.photobucket.com/albums/oo259/kuulutusjuhla/